Nuhrupäivän kylpysuola

Heinäkuun lopussa noita loihti uuden ja jännittävän voimallisen hoivajutun:  nuhrupäivän kylpysuolan väkevämmän olon loihtimiseksi. Koska sen ohjeet yrittävät kaiken aikaa joutua eksyksiin ja hukkaan facebookin uutisvirrassa, päätin julkaista ne myös täällä.

Olen sillä tapaa viisas, että moni ajattelee minun jopa olevan sellainen ilmiselvännäkijä (selvänäkemisen kaikista vaikeinta plaatua se, kuulkaas!). Nyt resonoin suuresta viisaudestani, että syksyn ja talven koittaessa saan osakseni myös kuraisia, viimaisia, kylmiä, koleita ja sateisia päiviä. (Talvi voi yllättää autoilijat, muttei noitaa!)

Niinpä keräsin kesän väkevimmät nuhruisuutta ja nurkumista poistavat yrtit ja väkersin niistä kylpysuolaa. Eli anna tulla taivaalta vaikka pieniä ämmiä äkeet seljässä, kyl maar täällä pärjätään!

Pussitan myöhemmin osan myyntiin, mutta koska olen ahnas, pidän osan itselläni jemmassa. Ähäkutti. Tehkää itse omanne, sillä ohje olis tässä:

Puoli kiloa karkeaa merisuolaa.

1 dl ruokasoodaa

Siankärsämöä (sekä kukkivat varret, että lehdet)

Mustaherukanlehtiä

Mesiangervon lehtiä ja umpeutuineita kukintoja.

Eteerisistä öljyistä oreganoa ja timjamia.

Tätä kun nakkaa kippoon, laittaa ensin litran kiehuvaa vettä päälle, antaa hetken hautua ja sitten täyttää soikon itselleen mieluisen lämpöisellä vedellä, niin sinne soikkoon sopii nakata jalat lillimään - tai halutessaan koko akan. (Jos on suuri soikko.) Tuoksu on sen verta ärhäkkä, että karkoittuu pahantekijät lähipitäjistäkin.

(Tarkemmat ohjeet löydät kuvateksteistä!)

Tarvitset: kaksi kulhoa ja kaksi lusikkaa sekoittamista varten. Sakset yrttien pienimiseen. Karkearakeista merisuolaa paketin. Ruokasoodaa. Ja toki on hyvä heti alkuunsa huolehtia kaikki yrtit ja purnukat hollille.

Kaada suola kippoon.
Silputtele kaikki yrtit saksilla suolan joukkoon. Sekoittele välistä lusikalla, että saat yrtit ja suolan suunnilleen tasaiseksi seokseksi.

Tältä se sitten näyttää. Ei ole tasaista nähnytkään, vaikka mitenkä hämmennät ja kiroilet.

Mittaa toiseen kuppiin noin 1dl ruokasoodaa.
(Pullot on kuvassa vain siksi, että muistaisin homepäisyydestäni huolimatta, mitä öljyjä laitoin.)

Tiputtele öljyt soodan joukkoon ja sekoita, kunnes öljy on tasaisesti soodassa. Älä hulskuta niin kovasti, että saat soodaa silmään. Se tuntuu kamalalta.

Soodalla on reseptissä kaksi tärkeää tehtävää. Yhtäältä eteeriset öljyt saa kätevästi imeytettyä siihen - jolloin niitä saa tasaisen määrä kylpysuolaan. Ja toisaalta soodalla itsellään on ihoa hoitavia ja pehmentäviä vaikutuksia.

Sekoita vielä sooda-öljy-seos yrttien ja suolan joukkoon. Saat oikein mielellään sekoittaa, kunnes seoksessa raaka-aineet ovat tasaisesti. Tai sitten vaan jossakin kohtaa närkästyä, luovuttaa ja ryhtyä purkittamaan. Niin minä tein.

Sekoitusastioista laitan kylpysuolan "tekeytymään" puhtaisiin lasiastioihin. Kun suolaa pakkaa purkkiin, olisi hyvä huomioida, ettei mihinkään jäisi paksuja kerroksia pelkkiä yrttejä. Jos yrtit ovat yhtään kosteita, ne yrittävät oikein mielellään homehtua. Sitten harmittaa.

Koska pidän huolellisuudesta, peitän aina kaikki näkyville jäävät yrttien osat ihan pelkällä suolalla. Puhdas suolakerros päällä suojaa kylpysuolaa kosteudelta, homehtumiselta ja bakteereilta. Se antaa minulle enempi luottamusta, että seos on varmasti riittävän kuiva, eikä pilaannu.

Sitten ei muuta, kuin kannet päälle ja hyllylle odottamaan valmistumista. Minulla purnukat "tekeytyvät" suojattuina suoralta auringonvalolta ja tasaisessa lämmössä muutaman viikon. Sitten pussitan osan myyntipakkauksiin ja laitan osan "irtomyyntiin" suoraan purkista.

Kun teet suolaa lähinnä itsellesi, voit suoraan tehdä sen sellaiseen (tiiviiseen, kannelliseen) lasiastiaan, missä se voi olla myös varastossa ja käytössä. Tämä ohje on aika "iso" - ihan pelkästään henkilökohtaiseen käyttöön tarvitset epäilemättä paljon vähemmän. Ellet sitten ole ihan himokylpijä. Mistäs minä sen tiedän. 

Kylpysuolan tekemisen vaikeus onkin enempi siinä, että sekä yrttejä on helppoa innostuksissaan kerätä enempi, kuin tarvitsee - ja suolaa tulee myös tehneeksi enempi, kuin tulee käyttäneeksi. Kannattaa siis aloittaa pienemmillä määrillä ja tehdä sitten seuraavana kesänä lisää sen mukaan, mitä on tullut käyttäneeksi. 

Kas niin, näillä ohjeilla saat ihanan jalkakylvyn, jolla lämmitellä varpaat syksyn viimoissa ja kurakeleissä takaisin lämpimiksi! Ollos hyvä! 

Syyspäiväntasaus

 

Törmäsin kauniiseen ajatukseen siitä, että syksy on uusi kevät - mutta esiin puhkeavien kukkasten sijaan saamme nauttia väriään vaihtavien, syystuulessa tanssivien putoavien lehtien kauneudesta. 

Syyspäiväntasaus on hetki, jolloin yö ja päivä - valo ja pimeys - ovat yhtä pitkät. Siitä eteenpäin valo siirtyy eteläiselle pallonpuoliskolle ja me täällä pohjoisessa käännymme kohti talven kylmiä ja pimeitä hetkiä. Silloin noidat pysähtyvät pohtimaan sadonkorjuun teemaa: mitä otamme talteen edelliseltä kasvukaudelta - mitä onnistumisia, ilon ja tyytyväisyyden aiheita olemme keränneet talteen? Entä kääntäen - nyt on hetki pysähtyä tutkimaan, mikä ei kasvanut odotetulla tavalla: suojaavatko valitsemamme keinot ja kylvämiemme tekojen tuottama sato meitä talven pimeiden yli? Mitkä siemenet otat talteen ja istutat jälleen keväällä? Mitkä taas rakkaudessa päästät irti ja karistat tarinastasi, kuten puut karistavat lehtensä ja luovuttavat ne maaemosen syliin ravitsemaan seuraavan kesän kasvua. 

Ajattelen, että kasvava pimeä kutsuu meitä radikaaliin rehellisyyteen, itsemme kohtaamiseen ja omien valintojemme arvioimiseen. Vain päästämällä irti ehdottomuudesta, virheettömyyden kuvitelmista ja täydellisyyden tavoitteista, voimme rakkaudella kohdata sen, kuinka toimintamme ja valintamme ovat vaikuttaneet maailmassa - ja omassa elämässämme. Ellemme näe sitä satoa, jota toivoisimme, voimme päästää nyt irti ja luottaa, että talven hiljaisuudessa on tilaa uusien oivallusten ja toimintatapojen kasvaa - viisaudeksi ja vahvuudeksi - ei suinkaan kärsimykseksi, syyllisyydeksi ja häpeäksi. 

Pysähtyminen tässä kohtaa on minun maailmassani ollut myös yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden tarkastelua: sadonkorjuun pitopöytään voi kutsua monenmoista väkeä ja katsella tarkkaan: kenen kaikkien kanssa haluan talvikauden viettää? Mihin joukkoon kuulun? Ketkä ovat "omia ihmisiäni" ja ketkä taasen vieraita, joiden kanssa jakaa kenties iloa ja onnistumisia - muttei ehkä talven pitkiä pimeitä? Ole armollinen itsellesi ja muille tämän kysymyksen ääressä: sinun ei tarvitse riittää jokaiselle, eikä velvollisuutesi ole venyä jokaiseen pöytään. Sinulla on lupa tunnistaa, missä joukossa olet kotonasi ja ketkä ihmisistä taas rakkaita, arvokkaita vierailijoita elämässäsi. Tehtäväsi ei ole venyä, kuin liika pieni nokare voita venytettynä yli liika suuren leipäsiivun - niin ohuen ohueksi, ettet enää tunnista omia rajojasi. 

Syksyisin noita kaivaa kaapistaan muutamat syksyn suosikki-öljyt. Sadonkorjuun, runsauden ja yhteiden tulen ympärille kokoontuvan yhteisön teemaan sopivat noidan mielestä nimenomaisesti mausteiset "tuliöljyt" kuten neilikka, kaneli, kassia - tai oregano, timjami, salvia ja rosmariini. 

Syksyisin usein tallipuuhissa kastun kiireestä kantapäähän ja kesken ratsastustuntien saattaa vilu hiipiä villapaidan sisään - siksipä lämmöstä huolehtiakseni ripottelen ihania tuliöljyjä kahviin, ruokiin, jalkapohjiin ja etenkin Solar Plexus -chakran kohdalle (noin pallean seutukunnalle kehossa). Se auttaa pitämään vilupeikot loitolla ja väristykset kaukana. 

Toinen tärkeä syyssuosikki ovat ilman muuta havupuiden öljyt: paitsi diffuuseriin, myös jalkapohjiin livahtaa noidalla syksyisin männyn, sypressin ja katajan öljyjä. Syksyllä kottikärryjen puskeminen tarhan kurassa nimittäin edellyttää melkomoista päättäväisyyttä - ja sitä on toisinaan helpompi pimeneviin iltoihin ammentaa juuri näistä rakkaista päättäväisyyden sisupussi-öljyistä. 

Ja viimeinen, muttei suinkaan vähäisin. Syksyisin on helppo lipsahtaa hämärissä alakuloon. Siihen noidan lempparilääke on ilman muuta appelsiinin ja tangeriinin eteerinen öljy - niiden pehmeän lempeä tuoksu hellii, muistuttaa kesän auringosta ja lisää luottamusta tulevien päivien kauneuteen. <3 

Niinpä syksyinen diffuuseri-resepti voisi kuulua: 
4 tippaa appelsiinia

1-2 tippaa kanelia

1-2 tippaa kassiaa

Ja syyspäivien vilunkarkoitus-öljyseos voisi olla hyrisevä yhdistelmä Light the Fire -öljyseosta ja sypressiä sekä laimennusöljyä. Sillä kun voitelee varpaat, pärjää vaikka koko päivän pihalla. <3 

Pysykäähän lämpöisinä, noitaiset! 

Näpertelyä syyssateiden helmoissa

 Syksy kun ennättää, niin noitaan iskee näpertelyhullutus. Tällä kertaa intohimoisen näpertämisen käynnisti rakas ystävä lahjoittamalla komean pussillisen kauniita kiviä. Täytyihän tämä Maaäidin aarrearkku tietysti saada esille ja käyttöön, joten yhden päivän intohimoisen nyhräämisen tuloksena syntyi tällaista. 

Itselleni eniten resonoi tällä kierroksella tehdä töitä seleniitin kanssa. Onneksi aarrepussista löytyi kaksikin ihanaa seleniittiä - tämä kuvassa keskellä näkyvä suuri - ja sitten sitä hitusen pienempi sirkama. 

Seleniitti on korukivien valontuoja. Moni kutsuu sitä suorastaan "enkelikiveksi". Tämä minuun iskenyt innostunut seleniittiin vaan hieman huvittaa minua - enhän itse ole minkäänlaisista "siipiveikoista" juuri välittänyt - en sulkasiipisistä sen enempää, kuin nahkasiipisistäkään. :D Ehkä itse enempi ajattelen, että seleniitti auttaa ja vahvistaa yhteyttä niiden hyvänsuopien "toisenilmaisten" kanssa, jotka itse kullekin tuntuvat tärkeiltä ja merkityksellisiltä. Olivat ne tyypit sitten enkeleitä tai muita kumppaneita ja opetusmestareita. 

Lasten tuskaksi valikoin helmet näpertelyihin intuitiivisesti. Niinpä käytännössä istun nojatuolissa keskellä olohuonetta helmikippojeni ympäröimänä ja rauhallisen musiikin virtaillessa - ja huomauttelen lapsille ja koiralle, että varoisivat kaatamasta kippoja, etteivät helmet leviäisi pitkin lattioita. :D Rauhoittavaa minulle - mutta huomattavasta vähempi rauhoittavaa lapsille, luulen. 

Tällä kertaa valmistuneissa koruissa oli seleniitin lisäksi reilu kourallinen vihreää akaattia, muutama ametisti (joista toinen löysikin jo kodin tätä kirjoittaessani) sekä ruusukvartsi. Vuoroaan jäivät odottamaan mm. lapis lazuli, useampi ruusukvartsi, ametisti ja akaatti - ja vielä yksi kaunis seleniitti. <3 

Noita ja noidan koirat

 

Jos jotakin, on elämässäni aina ollut koira. Sain ensimmäisen pörröisen ystävän, kun menin kouluun. Rakas, jo edesmennyt mummoni oli sitä mieltä, ettei lapsen sovi olla yksin tullessaan koulusta kotiin. Niinpä perheeseemme ilmestyi lapinkoira Killi. Lapsuuden perheemme koirat jakoivat retkeni lähimetsissä, touhuni pihapiirissä ja lapsuuden ilot ja surut. 

Vuodet vierivät ja ensimmäinen todella kanssani seikkaillut suuri koiraystävä on tässä ensimmäisessä kuvassa näkyvä Niko. Nimestään huolimatta tyttökoira, joka ryhtyi minun koirakseni ollessani lukiossa. Niko kulki mukanani kaikkialle: ensimmäiseen kesätyöpaikkaan ratsastuksenopettajani pyörittämälle tallille, mökkiretkille, eräopaskurssille - se jaksoi kulkea rinnallani aina ensimmäisen lapseni syntymään saakka. Sateenkaarisillalle se siirtyi 15 vuoden kunnioitettavassa iässä. 

Nikon jälkeen meille ilmestyi ensin Iitu ja muutama vuosi hänen jälkeensä Louhi. Iitu oli lempeä otus ja silloin pikkuruisten lasteni tärkein toinen kasvattaja. Se yhtäältä piti lapsia silmällä ja ilmestyi tuijottamaan minua närkästyneesti, jos lapset yrittivät puuhata jotakin luvatonta. Eräänkin kerran se pelasti esikoisen melkoisesta kiipelistä tuijottamalla minua tiiviisti keittiön ovelta - kun menin tarkistamaan, mikä oli hätänä, oli kolmivuotias topakkana kiipeämässä hyvää vauhtia kirjahyllyyn. 

Oli vähän asioita, jotka Iitun mielestä olisivat olleet kauheita - kunhan lapset tekivät ne. "Iitu-rakas, sä saat kyllä siirtyä, jos se lapsi tunkee sormensa sun silmään!" totesin sille eräänkin kerran huolestuneena sen ylimaallisesta sietokyvystä. 

Nykyisin meillä on Louhi. Se oli tällainen aivan hassu nääkkä tullessaan. On vaikea uskoa, että se täytti tänä keväänä 11 vuotta. Louhi kasvoi lempeää Iitua itsetietoisemmaksi ja itsenäisemmäksi koiraksi. Vaikka se on äärimmäisen lapsirakas, sillä on aina ollut kotona "oma paikka" ja lapsilla tiukka komento, että kun koira vetäytyy omalle paikalleen, se tarvitsee rauhaa ja omaa tilaa. 

Koirien elämä tuntuu traagisen lyhyeltä. Tai sitten nämä vuodet harppovat eteenpäin sellaista vauhtia, ettei noidan vanha pää pysy perässä. Tuntuu, kuin olisi vain hetki siitä, kun koirat olivat nuoruuden innostuneita vöyhäleitä - ja lapset tuollaisia pikkuruisia rääpäleitä. Katselin vanhoja kuvia läpi erilaisilta seikkailuretkiltä luonnossa, mökillä - kaikkialla, missä ollaan lasten kanssa oltu. Ja aina Louhi on ollut mukana. 

Ei ole helppoa muistaa, että Louhi on nyt yhdentoista: yhtä vanha, kuin Niko-koira ensimmäisessä kuvassa. Arvostettavuutta tuovia harmaita karvoja se on kasvatellut kasvoihinsa jo useamman vuoden. Minua nauratti, kun joskus totesin, että elämä meidän perheessä on niin rankkaa, että koirakin harmaantuu jo viisivuotiaana. 

Samoin vanhuus näkyy aktiivisuuden laskemisen: Louhi tykkää pötkötellä sohvalla enemmän ja riehuu tallitouhuissa vähemmän. Se ei enää yritä lähteä mukaan ratsastusretkille seuraksi - ellei mennä aivan lähimetsään kävelylle. En enää tänä talvena ottanut sitä laavuretkille, kun sitä viime marraskuun reissussa selvästi paleli. Sen vanhenevia luita kolottaa sateisella ja kolealla säällä. 

Onneksi monen koiran kokemuksella tiedän, että vaikka se alkaa hidastua, on sille oikealla ruokinnalla, hyvillä lisäravinteilla ja asianmukaisella hoidolla luvassa vielä monta kivutonta ja toimintakykyistä vuotta. Ja tietysti välttämällä liika kuormittavia touhuja: vielä viisi vuotta takaperin Louhi juoksi minun ja Torkun seurana kärrylenkin, jonka pituus venähti reiluun 50km:iin. (Ei, nyt ei ole painovirhettä. Se oli yksi minun ja Torkun kisakauden treenilenkeistä ja Torkun mielestä ihan lällärikamaa.) 

Aina, kun koira vanhenee, on todella tärkeää tarkkailla sen vointia huolellisesti. Etenkin kipuoireiden tunnistaminen muuttuu ehdottoman välttämättömäksi. On tärkeä erottaa, mikä on vanhalle koiralle sallittavaa hidastumista ja energisyyden vähenemistä ja mikä kipua. On hyvä laskea ja sopeuttaa vaatimustasoa vaikkapa liikunnan suhteen: meillä Louhin ei enää tarvitse kiivetä portaita, vaan se saa nousta tänne kolmanteen kerrokseen hissillä. Vanhat lonkat ja ristiselkä kun eivät ole sitä, mitä olivat aiemmin ja portaiden nouseminen kipeyttää sen selkeästi. 

Onko sitten jotakin, millä ikääntymistä voisi hidastaa? Vaikea sanoa. Meillä Louhin oloa helpotetaan säännöllisillä BLM ja Sulfurzyme-kuureilla. Pentuaikana ja kasvaessaan se sai kalsium+magnesium-ravintolisää - ja nyt vanhetessaan se saa sitä jälleen - ei kaiken aikaa, mutta säännöllisinä kuureina. Olen alkanut hieroskella sitä, koska usein kipu oireilee lihasjäykkyyksinä ja haluan tietää tarkasti, miltä sen lihaksisto kulloinkin tuntuu. Käytän hieronnassa usein Ortho Ease -hierontaöljyä ja saatan toisinaan lisätä siihen mustakuusen tai sinikuusen öljyä tai kopaivaa tipan tai kaksi. 

Muilla noidilla saattaa olla luuta ja kissa. Tällä noidalla oli nuoruudessaan lada ja koira. Vaikka ladasta olen sittemmin luopunut, tuntuu ajatus koirattomasta elämästä mahdottomalta. Siksi noidan on viisain käyttää parhaat taikavoimansa omasta vanhasta hurtastaan huolehtimiseen, että sillä riittäisi terveyttä, vetreyttä ja toimintakykyisyyttä mahdollisimman pitkään. 

 

Perhanan punkit!

Iiik ja aaargh! Nyt niitä taas on luonto tulvillaan. Nimittäin koko maan vaarallisimpia otuksia: punkkeja! Puhumattakaan muista ihmisiä ja eläimiä kiusaavista kesän valon ja lämmön esiin nostamista otuksista.

Punkkien karkottamiseen on monenmoista kaupallista ratkaisua. Öljynoidan kokemusten mukaan ne eivät kuitenkaan ole täysin ongelmattomia: punkkipantojen koirille aiheuttamat haitat vaihtelevat pahoinvoinnista ja voimattomuudesta aina huolestuttaviin hermostollisiin oireisiin saakka. Yleensä myrkytysoireet ovat hävinneet muutamassa päivässä punkkipannan poistamisen jälkeen.

Radio sivisti minua kertomalla, että tämän kesän kuumin uutuus punkkien torjunnassa ovat erilaiset kissojen ja koirien niskaan pudoteltavat tipat, joiden myrkky suojaa eläimen punkeilta pidemmän aikaa. Pohdin mielessäni, että punkkipannan saa vielä pois, jos lemmikki siitä oireilee - kuinka poistetaan tuollainen intensiivinen valeluliuos, mikäli eläin alkaa oirehtia?

Kaikkien punkkilääkkeiden ja pantojen kohdalla on muutamia olennaisia myrkytysoireita, joita on hyvä käytön aloittamisen jälkeen tarkkailla. Näitä ovat ruokahaluttomuus, apaattisuus ja voimattomuus ja ilman muuta hermoston pulmista kielivät vapina, motoriset (liikkumisen) vaikeudet tai raajojen voimattomuus. Säilytä aina tuotteen pakkaus ja pakkausselotus ja hakeudu vakavampien oireiden kanssa HETI eläinlääkärin hoiviin. Myrkytystilanteissa on erityisen tärkeää tietää tarkasti, mitä tuotetta on käytetty ja milloin käyttö on aloitettu. Eli apteekin ratkaisuihin turvautuvat: olkaahan huolellisia. Jos tiedät lemmikkisi erityisen herkäksi, kannattaa näihin supertehokkaisiin karkotusratkaisuihin suhtautua rauhallisella varovaisuudella.

Toinen noitaa syvästi huolettava karkotusilmiö löytyy "luontaispuolelta" - erilaiset valkosipuliin tai sipuleihin perustuvat punkkien karkoittumisen toivossa syötettävät pillerit, kapselit ja puristeet markkinoidaan nimenomaan lemmikkien käyttöön - kertomatta, että lemmikit sietävät sipuleita vain äärimmäisen pienissä määrin - eivätkä siedetyt määrät ole riittäviä karkottamaan punkkeja tai muitakaan ötököitä. Tutkimusnäyttöä valkosipulin toimivuudesta punkkien häädössä en löytänyt. Pahimmillaan myös valkosipuli-tuotteiden käyttö voi johtaa lemmikin myrkytykseen. Valkosipuli nimittäin pilkkoo punasoluja ja suuret määrät tai pitkäkestoiset kuurit voivat aiheuttaa voimakasta anemiaa. En suosittele valkosipulin pitkäkestoista käyttöä myöskään hevosille.

Eteeristen öljyjen kanssa kohtaamme osin saman haasteen: osa öljyistä on sellaisia, että niiden käyttö koirille ja kissoille voisi olla paitsi epämiellyttävää, myös terveydellisesti hankalaa. Ja samalla nimenomaan tuoksuvien öljyjen tehoa punkkien hätistelyssä on jopa systemaattisesti tutkittu.

Tulokset eivät ole varsinaisesti yllättäviä, sillä useat eteeristen öljyjen haihtuvat yhdisteet ovat hyönteismaailman kairomoneja - viestiyhdisteitä, joita hyönteiset erittävät kuollessaan varoittaakseen muita saman lajin otuksia vaarasta. Öljyllä sivelty lemmikki siis viestii pihapiirin verenhimoisille: "täällä on vaarallista, menkää äkkiä karkuun!"

Kuinka noita sitten hätistelee ötökät loitommalle itsestään ja otuksistaan? Vinkit, neuvot ja reseptit löydät tästä blogin julkaisusta.